Kannanotto Antti Tanskasen lausuntoon

Antti Tanskanen summaa ansiokkaasti suomalaisten yritysten rahoitusongelmia lausunnossaan. Hänen ehdotustensa pohjalta valtio voi järkevästi parantaa yritysten rahoitusasemaa tässä vaikeassa, maailmanlaajuisessa kriisissä.

Suomen Omistajanvaihdosseura pelkää, että tässä yleisessä kriisitilanteessa käy niin, että yritysten omistajanvaihdokseen liittyvät ongelmat jäävät tämän rahoitusongelman alle. Ei saa unohtaa, että viimeisimmän pk-barometrin mukaan 28 % yrityskannastamme on omistajanvaihdoksen edessä seuraavien viiden vuoden aikana. Tämä tarkoittaa 70.000 yritystä viidessä vuodessa, 40 yritystä joka päivä.

Seura pelkää, että ikääntyvien yrittäjiemme eläkkeelle siirtyminen epäonnistuu rahoitus- ja muiden ongelmien takia ja sen seurauksena yrityskannastamme häviää 20-30.000 yritystä. Se tarkoittaa erittäin merkittävää työpaikkojen menetystä. Näissä yrityksissä on viisi-kuusi työntekijää ja tilalle kenties syntyvissä yksi tai kaksi. Tuotannollisten yritysten tilalle ei yleensä edes synny uutta yritystä.

Tämän uhan torjumiseksi on Finnveran rahoitusmahdollisuuksia korotettava korvamerkityllä erällä yrittäjäpolvenvaihdosten riskirahoittamiseen, sillä pankkien vakuusvaatimukset ovat nousseet yli näiden mikroyritysten ostajakandidaattien mahdollisuuksien.

Suomen Omistajanvaihdosseura ry

Hallitus

ylapohja

Suomen omistajanvaihdosseura ry

c/o Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy

Länsikatu 15, 80110 Joensuu

S-posti: tapani.hirvonen

Kotipaikka: Tampere

rek.no 193.067

Päivitys: 28.5.2010

CursorOy
joseklogosuomi
Cursortunnus50px72dpi