![]() |
||||
Yrittäjäpolvenvaihdoksen pullonkaulat ?
Arto Nykänen Projektipäällikkö Puh. 044 368 0507 |
||||
Mikä on omistajanvaihdoksen vaikein asia,
kysyy minulta usein luopumista suunnitteleva yrittäjä. Pohditaanpa asiaa hiukan, mikä se voisikaan olla vaikeinta.
Meillä Savon Yrittäjien Osuvassa on mukana tälläkin hetkellä noin sata sellaista yritystä, jotka etsivät jatkajaa. Osa on etsinyt jo monen vuoden ajan! Ja aika paljon on sellaisiakin, jotka ovat lyöneet hanskat tiskiin ja lopettaneet. Tai pahimmillaan omistajanvaihdos on tapahtunut perunkirjan kautta, jolloin osaaminen ja asiakassuhteet nollautuvat täydellisesti.
Siis vaikka yritys on ihan hyvässä tuloskunnossa, toimialan näkymät ovat suotuisat ja luopuva yrittäjä pyytää vähemmän, kuin asiantuntijat laskevat kohtuulliseksi, ei jatkajaa silti löydy. Jos häthätää viidenneksellä palveluumme tulevista yrityksistä on jatkaja omasta perheestä, niin hyvä. Muutamalla saattaa olla henkilöstössä sopiva, joskus jatkaja löytyy naapurista tai kilpailijalta. Suurin osa luopumista suunnittelevista ei yrittäjäuransa aikana ole koko jatkaja-asiaa tullut edes ajatelleeksi, saati sille mitään tehnyt. Vasta sitten, kun ikä alkaa painaa ja tuloskin menee alaspäin, asia saattaa tulla mieleen.
Täällä harvaan asutussa maakunnassa yrittäjäpolvenvaihdosten sujuminen on koko elinkeinoelämämme kannalta äärimmäisen tärkeää. Uusperustanta ei paikkaa palvelurakenteeseen syntyviä reikiä missään muualla kuin kaupunkiemme keskustoissa. Eikä aina sielläkään. Hyviä, kannattavia liikeideoita menee romukoppaan koko ajan.
Miten homma sitten pitäisi hoitaa?
Kokemukseni mukaan hyvä jatkajien hakujärjestely on aina maakunnallinen silloin, kun puhutaan mikroyrityksistä tai pienistä yrityksistä ja valtakunnallinen vain silloin, kun puhutaan vähintään keskisuurista yrityksistä. Suuriahan meillä ei täällä olekaan! Vain harvoin mikroyrityksestä kiinnostunut tulee maakuntamme ulkopuolelta ja usein silloinkin naapurimaakunnista. Vaikka hän tulisi kauempaakin, hän etsii yritystä vain tietyltä alueelta, jolle hänellä on jonkinlainen kiinnitys ennestään tai muu erityinen mielenkiinto. Meillä tulee siis olla maakunnallinen systeemi, jota tuetaan valtakunnallisella.
Lisäksi tarvitaan hyvä toimiva verkosto, jossa useat alan toimijat tuntevat toisensa ja toistensa intressit. Verkosto koostuu siis sekä kaupallisista, julkishallinnollisista ja muista alan toimijoista, jotka osaavat opastaa hakijaa asiantuntijalta toiselle. Puhuiko joku yhdestä luukusta? Mielestäni riittää, että luukuilla tiedetään mitä muissa luukuissa on ja osataan opastaa eteenpäin. Ja pitää huomata, että vaikka asiakas menee naapuriluukulle, saattaa sieltä joku tulla sinullekin päin, kun naapuri ymmärtää sinun touhujesi päälle.
On siis tärkeää, että yrittäjäpolvenvaihdosasiat ratkotaan maakunnittain, huomioiden kunkin alueen erityistarpeet, olemassa oleva osaaminen ja koulutuksen tarve. Luodaan järjestelmä, joka kääntää jokaisen kiven jatkajien löytämiseksi. Näin toimien turvataan myös maaseutujen pienten keskusten elinvoima ja asukkaiden viihtyminen niissä.
Suomen omistajanvaihdosseura ry
c/o Sataosaajat Osuuskunta
Teljänkatu 8 A2, 28130 Pori
S-posti: erkki.kangas
Kotipaikka: Tampere
rek.no 193.067
Päivitys: 27.7.2008