Mikä on omistajanvaihdoksen vaikein asia,

kysyy minulta usein luopumista suunnitteleva yrittäjä. Pohditaanpa asiaa hiukan, mikä se voisikaan olla vaikeinta.

1. Moni yrittäjä ajattelee, että yrityksen arvonmääritys, siis oikean pyyntihinnan keksiminen on vaikeinta. Jos pyydät liikaa, ostajat lähtevät karkuun, jos pyydät liian vähän jää rahaa eläkepäivien turvaksi saamatta. Ostaja ostaa tulevaa tuottoa ja myyjä todistelee hintaa historialla, näinhän se on. Kunnollista kaavaa arvon määrittämiseen ei ole keksitty. Liikkuvia osia on yrityksessä paljon ja se tekee asian monimutkaisen näköiseksi, vaikka se ei sitä olekaan. Valitettavan usein luopuva yrittäjä lataa hintapyyntöön esimerkiksi tehtyjen pitkien työpäivien palkkoja, kerryttämättä jääneitä eläkkeitä ja aikanaan mielessään olleita, toteuttamatta jääneitä suunnitelmia. Kannattaako jatkajan noista mielestäsi maksaa? No entäs sitten, jos ei ole ostajaa, paljonkos se arvo sitten on?
2. Verotuksen koukerot ovat olleet aina heinäntekojärjelle vieraita. Niissä pitää tuntea ulkoa niin monta määräystä ja säädöstä, tilanteisiin soveltamiset päälle. Mutta ei verotus kuitenkaan sataa prosenttia vie. Tärkeämpää on onnistua myyntineuvotteluissa, siellä pudotettu hinta menee aina sadalla prosentilla. Toisaalta jos ostajaa ei ole, verottajan ja luopujan välille ei suurta riitaa saa aikaiseksi millään!
3. Kaikkien osapuolten edut ja aseman turvaava sopimus sisältää paljon suuria ja pieniä asioita. Riita saadaan aikaan, jos asioista ei ole sovittu kirjallisesti. Muistinvaraiset asiat tuppaavat muuttua koko ajan ja kaksissa aivoissa erisuuntiin! Yrityskauppaa tai muuta omistajuuden muutosta ei pidä tehdä sellaisen, joka ei asiaa osaa. Näinhän se on, sillä osaamaton voi tehdä melkoisia vahinkoja verotuksen tai osapuolten vastuiden sotkeutuessa vyyhdiksi, jota osaavakaan ei enää aukaise. Yleensä oikeustoimia ei voida peruuttaa ja virhe on lopullinen. Hyviä sopimuksen tekijöitä on kuitenkin joka maakunnassa ja asiantuntijan palkkio on kauppasummiin suhteutettuna pieni kustannus, useimmiten vielä jaettavissa myyjän ja ostajan kesken. Kuka allekirjoittaa hyvin laaditun sopimuksen, jos ostajaa ei ole?
4. Omiin kokemuksiini ja muutamaan selvitykseen tukeutuen (mm. Suomen Yrittäjien ja Finnveran pk-yritysbarometri), väitän, että ylivoimaisesti vaikein asia yrittäjäpolvenvaihdoksessa on halukkaan, sopivan, yrittäjyydestä kiinnostuneen ja ammatillista osaamista omaavan jatkajan löytäminen. Eihän edes solmua voi tehdä, jos naru puuttuu!

Meillä Savon Yrittäjien Osuvassa on mukana tälläkin hetkellä noin sata sellaista yritystä, jotka etsivät jatkajaa. Osa on etsinyt jo monen vuoden ajan! Ja aika paljon on sellaisiakin, jotka ovat lyöneet hanskat tiskiin ja lopettaneet. Tai pahimmillaan omistajanvaihdos on tapahtunut perunkirjan kautta, jolloin osaaminen ja asiakassuhteet nollautuvat täydellisesti.

Siis vaikka yritys on ihan hyvässä tuloskunnossa, toimialan näkymät ovat suotuisat ja luopuva yrittäjä pyytää vähemmän, kuin asiantuntijat laskevat kohtuulliseksi, ei jatkajaa silti löydy. Jos häthätää viidenneksellä palveluumme tulevista yrityksistä on jatkaja omasta perheestä, niin hyvä. Muutamalla saattaa olla henkilöstössä sopiva, joskus jatkaja löytyy naapurista tai kilpailijalta. Suurin osa luopumista suunnittelevista ei yrittäjäuransa aikana ole koko jatkaja-asiaa tullut edes ajatelleeksi, saati sille mitään tehnyt. Vasta sitten, kun ikä alkaa painaa ja tuloskin menee alaspäin, asia saattaa tulla mieleen.

Täällä harvaan asutussa maakunnassa yrittäjäpolvenvaihdosten sujuminen on koko elinkeinoelämämme kannalta äärimmäisen tärkeää. Uusperustanta ei paikkaa palvelurakenteeseen syntyviä reikiä missään muualla kuin kaupunkiemme keskustoissa. Eikä aina sielläkään. Hyviä, kannattavia liikeideoita menee romukoppaan koko ajan.

Miten homma sitten pitäisi hoitaa?

Kokemukseni mukaan hyvä jatkajien hakujärjestely on aina maakunnallinen silloin, kun puhutaan mikroyrityksistä tai pienistä yrityksistä ja valtakunnallinen vain silloin, kun puhutaan vähintään keskisuurista yrityksistä. Suuriahan meillä ei täällä olekaan! Vain harvoin mikroyrityksestä kiinnostunut tulee maakuntamme ulkopuolelta ja usein silloinkin naapurimaakunnista. Vaikka hän tulisi kauempaakin, hän etsii yritystä vain tietyltä alueelta, jolle hänellä on jonkinlainen kiinnitys ennestään tai muu erityinen mielenkiinto. Meillä tulee siis olla maakunnallinen systeemi, jota tuetaan valtakunnallisella.

Lisäksi tarvitaan hyvä toimiva verkosto, jossa useat alan toimijat tuntevat toisensa ja toistensa intressit. Verkosto koostuu siis sekä kaupallisista, julkishallinnollisista ja muista alan toimijoista, jotka osaavat opastaa hakijaa asiantuntijalta toiselle. Puhuiko joku yhdestä luukusta? Mielestäni riittää, että luukuilla tiedetään mitä muissa luukuissa on ja osataan opastaa eteenpäin. Ja pitää huomata, että vaikka asiakas menee naapuriluukulle, saattaa sieltä joku tulla sinullekin päin, kun naapuri ymmärtää sinun touhujesi päälle.

On siis tärkeää, että yrittäjäpolvenvaihdosasiat ratkotaan maakunnittain, huomioiden kunkin alueen erityistarpeet, olemassa oleva osaaminen ja koulutuksen tarve. Luodaan järjestelmä, joka kääntää jokaisen kiven jatkajien löytämiseksi. Näin toimien turvataan myös maaseutujen pienten keskusten elinvoima ja asukkaiden viihtyminen niissä.

Suomen omistajanvaihdosseura ry

c/o Sataosaajat Osuuskunta
Teljänkatu 8 A2, 28130 Pori

S-posti: erkki.kangas

Kotipaikka: Tampere

rek.no 193.067

Päivitys: 27.7.2008