![]() |
||||||
Yritysten omistajanvaihdokset vaativat maakunnallista otetta
Juha Tall Kehittämispäällikkö, omistajanvaihdospalvelut Puh. 050 409 0004 |
||||||
![]() |
||||||
Yritysten omistajanvaihdosten tärkeydestä ja määrän lisääntymisestä on puhuttu ja kirjoitettu Suomessa lisääntyvällä tahdilla koko kuluvan vuosituhannen ajan. Yrityskaupat ja omistajanvaihdokset ovatkin yhä useammin ja yhä pienempien yritysten arkea. Jopa yhden hengen yritykset, joita voidaan useinkin pitää lähinnä työpaikkoina, vaihtavat omistajaa nykyään.
Omistajanvaihdoksiin liittyvän lainsäädännön kehittäminen ja verotuksen keventäminen ovat mukana hallitusohjelmassa. Yritysten sukupolvenvaihdosten verotuksen keventämistä onkin valmisteltu kuumeisesti. Tieto tästä on jo pitkään ollut laajalti eri tahojen tiedossa. Perinteisesti tällainen ennakkotieto on ollut omiaan jäädyttämään tai jopa keskeyttämään omistajan vaihdosten valmistelutyön. Jäädään odottamaan tulevaa uutta lainsäädäntöä. Ja näin tapahtuu vaikka suunnitelmien mukaisella uudistuksella ei välttämättä olisi lainkaan vaikutusta omistajanvaihdoksen verokohteluun.
Nyt keväällä Suomen Yrittäjien ja Finnveran yhteistyönä julkaistun PK-yritysbarometrin tulokset yhdistettyinä arjen havaintoihin antavat mahdollisuuden mielenkiintoiselle havainnolle. Niissä maakunnissa, joissa pitkäjänteisesti ja proaktiivisesti on toteutettu ja kehitetty yritysten omistajanvaihdosten palveluprosessia, omistajanvaihdosten valmistelu jatkuu lähes entisellä vauhdilla. Kun taas niissä maakunnissa, joissa merkittävässä määrin annetaan ajan hoitaa asiaa, omistajanvaihdokset ovat lähes tyystin loppuneet!
Väitteen perustaksi nostan seuraavat havainnot. Barometrissä yrittäjiltä kysyttiin odotettavissa olevia ongelmia sukupolven- tai omistajanvaihdokseen liittyvissä asioissa (yritykset, joissa omistajanvaihdos odotettavissa lähimmän 5 vuoden aikana). Jatkajan löytyminen on tutkimuksiin pohjautuvien havaintojen mukaan sitä suurempi ongelma yrittäjien mielestä mitä vähemmän he ovat asiaa pohtineet tai siitä kuulleet. Sama tilanne on arvonmäärityksen osalta. Jatkajan löytyminen ja arvonmääritys koetaan valtakunnan keskiarvoa vähäisemmäksi ongelmaksi mm. Pirkanmaalla, Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla. Kaikissa näissä maakunnissa on tunnistettavissa pitkäjänteisiä ja proaktiivisia toimenpiteitä yritysten omistajanvaihdosten palveluprosessin kehittämiseksi. Valtakunnan keskiarvoa suurempana ongelmana nämä kysymykset ovat mm. sellaisilla alueilla kuin Uusimaa, Muu pääkaupunkiseutu (ei Helsinki) ja Pohjois-Pohjanmaa. Missään näissä maakunnissa ei ole havaittavissa merkittäviä maakunnallisia ponnistuksia OV-teemaan liittyen. Yksittäisiä hankkeita ja yksittäisiä toimijoita näissä lienee kyllä tekemässä töitä asian kanssa.
Maakunnittaiset yritysten omistajanvaihdosten palveluprosessin kehittämistoimet ovat elinkeinoelämän dynamiikka selkeästi lisäävä panostuksen kohde. Palveluprosessin kehittymisen myötä omistajanvaihdoksia tapahtuu aikaisempaa enemmän, ne ovat yhä ammattimaisemmin toteutettuja ja tuloksena on yhä useammin kilpailukykyinen ja nopeasti kasvava yritys.
Suomen omistajanvaihdosseura ry
c/o Sataosaajat Osuuskunta
Teljänkatu 8 A2, 28130 Pori
S-posti: erkki.kangas
Kotipaikka: Tampere
rek.no 193.067
Päivitys: 26.9.2008
Ongelma: Arvonmääritys
Ongelma: Jatkajan löytyminen
Lähde: Pk-yritysbarometri 1/2008